keskiviikko 28. elokuuta 2013

Rakkaudesta korvakoruihin

En ole ikinä kerännyt kenkiä tai laukkuja. Kenkiä mulla on jonkin verran, laukkuja muutama, mutta korviksia mulla on monia, monia, monia pareja. Ostin vaihdossa ollessani 50 paria korvakoruja. Ok, maa oli halpa, mutta ostomania iski pahiten korvakoruihin. Törmäsin maassa muutamaan tekniikkaan, joihin olen törmännyt nyt korukaupoissa. Yksi oli korupohjaan koruhartsilla ujutettu kuva. Ne oli mun lempparit pitkän aikaa. Lähettelin korviksia myös postissa ystäville ja perheelle. Se oli hyvää aikaa se, meille kaikille.

Nyt oon tehnyt etupäässä korviksia, vaikka täytyy myöntää, että kaulakorutkin houkutettelevat tekemään kokeiluja. Niistä kuitenkin myöhemmin. Sain tällä viikolla paketin, jossa oli halkaisijaltaan 16mm valkokullan värisiä lasikapussi nappikorvakorupohjia. Aluksi olin vähän pettynyt, koska en ymmärtänyt, että valkokulta viittaa harmaampaan jälkeen, mutta sitten tuijottelin hetken vihkisormustani ja päässä syttyi "Tietenkin"-lamppu. Tässä muutama tuotos. Mielestäni valkokultainen väri antaa voimaa kuvan väreille ja toimii tosi hyvin mustavalkoisen kanssa.

Kyläläiset, kuvassa näkyy korun tausta, aihe perhealbumista

Ruskea apina, kuvana mun pastellimaalaus

Keltainen apina, aihe on mun akryylimaalaus

Paratiisi, aihe on mun pastellimaalauksesta

Ja tässä Kuningatarapina, alun perin akryylimaalaus


Paketissa oli myös jotain, jota aluksi erehdyin luulemaan myyjän antamaksi lahjaksi. Lopulta selvisi, että olinkin saanut vahingossa väärän tuotteen. Eli pienet, 10mm halkaisijaltaan hopean väriset lasikapussi korupohjat. Laitoin niihin aidot hopeiset koukut, kun ne on kaikista siroimmat näihin, pienet ja sievät kuin korvikset itse.

Pikkuelefantit, kuvana mun pastellimaalaus

Paratiisi, mukana 30mm kokoinen lasikapussi kuvaa selkeyttämään

Jalat, kuvana minun akryylimaalaus

lauantai 24. elokuuta 2013

Mitähän muut tästä ajattelevat?

Opiskelin yhteensä viisi vuotta kuvan tekemistä. Lopputyö meni päin mäntyä. Palautetta annettiin eseimerkiksi sommittelun epäonnistumisesta. Olen miettinyt, että minua ei ikinä opetettu sommittelemaan. Tietyt asiat otettiin ehkä selviöinä. Sommitteluun ei juuri otettu kantaa. Epäonnistumisen jälkeen vasta huomattiin. Toisaalta voi olla, että sommittelua on opetettu, mutta se on mennyt minulta ohi, mikä on hyvinkin mahdollista. Kultaiseen leikkaukseen törmäsin myöhemmin taidekoulun jälkeen.

Ryhmässä tekeminen on ollut mulle vaikeeta. Reagoin helposti ihmisten läsnäoloon. Jään suusta kiinni tai kiinnostun muiden mielipiteistä niin, että unohdan oman ääneni. Olen tai ainakin olin kärpäspaperia, johon kaikki tarttuu. Siksi varmasti tämä yksinkertaisempi kotiäidin ympäristö tekee hyvää luovuudelleni. Jossain määrin ulkopuolinen tuntuu jopa uhkaavalta, koska tuo lisää ärsykkeitä. Ehkä olen kuitenkin muuttunut taidekouluajoista. Opiskelijana täytyykin olla avoin, että voi oppia. Ehkä asiat on nyt toisin ja olen kehittänyt vähän teflonia pintaan. Käsillä tekeminen on tavoite ja arvo itsessään, mutta  omien juttujen tuominen julki vaatii yhä hirmuisasti uskallusta. Taidekoulun jälkeen olin kuitenkin vuosia aika tukossa oman ilmaisuni kanssa. Siksi minusta tuntuu, etten voi mitenkään olla varma siitä, kuinka kauan Projekti Riikka luo jatkuu.


Tästä se lähtee...

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Materiaalien valinnoista

Korutarvikkeet on aika kalliita, ainakin Suomessa. Aloitin ostamalla tarvikkeita Suomesta, ei kannattanut. Ostin paljon sellaista tavaraa, jolle minulla ei ole ollut käyttöä. Toki ostin myös tarpeellista.

Kun aloitin lasikapussikorujen tekemisen taistelin hyvän aikaa ilmakuplia vastaan. Olin ostanut muutaman setin, jossa tuli esimerkiksi kymmenen lasia ja kymmenen niihin sopivaa korupohjaa. Kävi niin, että jouduin tilaamaan lisää laseja, koska pilasin ilmalla niin useat. Nyt minulla on aika monta kupliva lasikapussi minun aiheilla. Mitä niistä kehtaa tehdä? Magneettejako? Lopulta löysin mattapaperin, jonka avulla olen vihdoin voittanut taistelun.

Tekniikkaan pääsee sisään vaan tekemällä. Vain tekemällä oppii käyttämään parhaita materiaaleja. Korutarvikkeissa se tarkoittaa hävikkejä. Korut joko ovat käyttökelpoisia ja hyvännäköisiä tai sitten eivät. Kuvaksi laitan kuitenkin 12mm kokoiset tyttönappikorvakorut, joissa kuplintaa ei näe ihan niin helposti. Vasemmalla ylälaidassa kuplii, mutta vain tietyssä kulmassa.



sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kotiäitiyden vaikutus luovuuteen

Kotiäitiys vaikuttaa kahdella tavalla luovuuteeni. Se aiheuttaa pakottavan tarpeen luoda jotain omaa, joka määrittelee minut ihmisenä muunakin kuin äitinä. Toisaalta välillä se lannistaa. Mieli on maassa, kun on eristäytynyt omaan pikku koloon. Väsymys lannistaa myös. Olen miettinyt, että onko parempi tila, jossa omaa aikaa on vain rajatusti vai se vapaus, jonka omistin oikeastaan tiedostamattani ennen lapsen syntymää.

Kotiäitinä on elämänpiirini kutistunut huomattavasti. Toisaalta ärsykeherkkänä on rajoitettu elämä auttanut kiinnittämään energiaa tekemiseen. Myöskään kaikki luovuus ei mene työntekoon. Lisäksi kaikkea omaa syleilee ja se tuntuu aiempaa paremmalta.

lauantai 17. elokuuta 2013

Kangaskorujen ainutlaatuisuudesta

Edellisen postauksen jälkeen jäin vielä miettimään nappikorujen suhdetta tekijäänsä. Kankaalla tehdyt tekijän omat valinnat ovat lähinnä itse kankaan valinta ja sen sommittelu. Itse asiassa jo nuo kaksi asiaa ovat minusta äärimmäisen työläitä. Toki korujen toistettavuus on toista kuin koruissa, joissa käytän täysin omia kuvia, varsinkin maalauksia tai piirroksia. Toisaalta itse toistan "ainutlaatuisia" kuviani tekemällä useamman kopion niistä ottamistani kuvista. Korvikset jo itsessään on kaksi kopiota korvissa. Ehkä pitää ottaa kynä käteen ja alkaa piirrellä, jolloin varmasti tulee uniikkia. Jos se nyt itsessään on arvo ja tavoittelemisen väärti.



Kuva-aiheista

Kun törmäsin lasikapusseihin, oli ensimmäisenä ajatuksena miettiä sopivia kuvia. Jos korujen myyminen tulisi ajankohtaisemmaksi pitäisi miettiä myös kuvien tekijänoikeuksia. Kuvia tehneenä nimenomaan käsin ja tätä taitoa harjoitelleena hämmästyin, kun törmäsin Etsyssä valmiina myytäviin kuva-aiheisiin. Vasta löysin vielä pitemmälle menneet: valmiit kuvat, joihin on jo valmiiksi liimattu myös lasikapussi. Kaikki se vaiva, jonka olen nähnyt opetellessani liimaamaan lasia paperiin niin, ettei siihen jäisi kuplia. Mikä olikaan se pointti, että käytän omia, kömpelöjäkin, kuvia?

Mikä tekee työstä ainutlaatuisen? Osa minun lasikorvisyritelmistä on toivottomia. Toisaalta olen syleillyt kyseistä viallisuutta. Se on mielestäni korujeni todellista käsityötä ja ainutlaatuisuutta. Pieniä vikoja löytyy koruistani vielä enemmän, koska en ole ammatiltani koruntekijä. Pieniä vikoja syntyy myös väkisin, koska vielä opettelen kyseistä taitoa. Kuvataiteessa opetellaan ensin tekniikka, jonka jälkeen voidaan tehdä tietoisia pieniä valintoja ja luodaan näin uusia merkityksiä. Kuvista tulee moniulotteisimpia. (Kaikki kuvataiteen löpinä kuvaa omaa ymmärrystäni taiteesta.)

Mikä sitten on käsityön ja taiteen ero? Olin taidekoulussa aika pihalla uusimmista virtauksista ja jonkin verran myös merkityksistä, koska pidin yksinkertaisesti kuvantekemisen prosessista ja valmiit kuvat olivat minulle kuin valmiita esineitä. Merkitykset syntyivät usein oikeastaan melko vahingossa. Usein ne ymmärsi vasta myöhemmin tai itsetuntemuksen lisääntyessä niistä oli helpompi löytää merkityksiä. Minusta kuva kertoo eri asioita kuin sanat. Kuva sisältää erilaista ja ehkä jopa enemmän informaatiota.

Nykyisin ei tarvitse tehdä realistista kuvaa. Miksi kopioida todellisuutta, kun voimme tehdä sen helposti kameralla? Toisaalta kuvaajakin valitsee aina näkökulman todellisuuteen. Onko se todellisuus sama toiselle, joka osuu samaan paikkaan kameran kanssa tai ottavatko kaikki samanlaisia kuvia jostain henkilöstä?

Valmiit kuva-aiheet Etsyssä houkuttavat minua. Ostinkin retrovaimoarkin itselleni ja tein muutaman pullonkorkkikorvisparin niistä. Myöhemmin mietin, että tämän hetkinen kotiäitiyteni paistoi läpi juuri tämän arkin valinnassa. Mutta täytyy myöntää, että aikaisemmin ihailemani muutamat korut netissä menetti kiinnostukseni, kun löysin kyseiset kuvat myytävinä netistä. Aikaisemmin mietin niiden merkityksiä ja ihan tekijän silmää kauneudelle. Nyt minusta tuntuu, että valmiit kuvat menettävät helposti kiinnostavuutensa juuri sen vuoksi, että ne eivät ole riittävän henkilökohtaisia. Tai niin minulle kävi.

Tämän pohdinnan tarkoituksena ei ole nousta kuvieni kanssa toisten töiden yläpuolelle. Kirjoittamisen tarkoituksena on avata minussa heränneitä tuntemuksia ja ehkä samalla perustella omaa haluani jatkaa kuvakorvisteni tekemistä, omien töideni ja kuvien kayttämistä. Eikä luovuttaa tässä valmiissa maailmassa.

Pullonkorkkikorvakorut (kuva 25mm), ostettu kuva

Sama kuin yllä, toinen korvis koukkua vaille valmis

20 mm lasikapussi-korvikset,  itsetuotettu aihe perhealbumista

20mm lasikapussi-korvikset, aihe tehty omasta maalauksesta

torstai 15. elokuuta 2013

Korujen myymisestä


Ongelmana oli kuvataiteessa, että teokset kasaantuvat. Ne vaativat säilytystilaa tai niiden pitää päätyä jonkun toisen seinälle. Mutta kuka oikeasti ostaa taulun tai ainakaan siihen hintaan, että sitä olisi järkevää myydä? Taidegrafiikka on tässä mielessä järkevämpää, koska työt voivat olla pienempiä. Korut vievät onneksi vähemmän tilaa, mutta ei kai niidenkään keräännyttäminen asuntoon ole pidemmän päälle järkevää. Koruja voi onneksi antaa lahjaksi. Toisaalta tällä hetkellä näyttää siltä, että tuotoksia syntyy paljon enemmän kuin lahjoiksi niitä alan kaikkia säilyttämään. Olen puhunut kavereille, että minulta saisi hyvään hintaan nyt koruja. Olen perustellut niiden myymistä sillä, että materiaaleihin uppoaa rahaa, ja myyntituloilla saan ostettua uusia. Usein kaverit vaihtavat puheenaihetta. Useat ottavat esille joulun tai lähestyvät syntymäpäivänsä. Toisaalta tuntuu itsestä hankalalta pyytää rahaa. Mieleen tulee, että jos pyytää vähän, niin eikö silloin olisi sama antaa ilmaiseksi? Mieheni on rohkaissut minua urakalla tuotteistamaan korujani. Suomalaiseen mielenlaatuuni se tuntuu kuitenkin aika isolta asialta. Enhän nyt minä. Hyvä kun edes faceen uskallan laittaa maininnan tästä blogista, saatikka seistä tuotteiden takana. Sitä paitsi tekniikka on kaikkien omaisuutta.

Aloitin kuitenkin varovasti laittamalla kuvia nappikorvakoruistani taitomaahan tarkoituksenani yrittää myydä muutama pari. Valitsin kymmenen omaa suosikkipariani. Otin niistä kuvat ja loin itselleni profiilin. Koruille laitoin omasta mielestäni varsin edulliset hinnat. 5 tai 6 euroa paria kohti. Nämä olivat kuitenkin niitä korviksia, joita huolella sommittelin ja itsellekin otin muutamat käyttöön (en toki myy käytettyjä :)Kävin katsomassa nyt noin vuorokauden kuluttua tilannetta ja ei se kovin hääviltä näytä. Hiljaisinta on ollut keltaraitaisten korviksieni kohdalla. Vain kaksi oli katsonut niitä. Eniten kiinnostusta on herättänyt kukkakorvikset, jotka ovat saaneet 13 katselukertaa. Liekö minä itse nostanut vielä noita ylöspäin, kun olen ehkä tuhat kertaa vauvan katsomisen ohella käynyt kurkkimassa, josko mitään on minulle Taitomaassa tapahtunut. Kaiken kaikkiaan kävijöitä sivustolla on ollut viitisen tuhatta. Aika paljon ja minun korvisten katselujen rinnalla luku on valtava. Mietin vain, että mitä he siellä katsovat vai ovatko he tekijöitä itsekin. Itse asiassa Taitomaasta tuli minulle mieleen Etsy. Sinne saattoi laittaa omia käsitöitä myyntiin, mutta ennen kaikkea se vaikuttaa olevan tarvikemyyntiä tekijähimoisille. Sitä ainakin Etsy on minulle ja surffailen siellä ihan mielipuolena. Toisten juttuja katsellaan lähinnä inspiraatio mielessä. Siellä oli artikkeli naisesta, joka maahantoi ja myi sivustolla japanilaisia kankaita. Hänellä kävi kauppa. (Poor me)

Mutta kuten sanottua, tämän blogin tarkoituksena on kuvata luomisen ja touhuilun prosessia ja tämä valmiiden tuotosten hyötykäytön löytäminen on vasta alku. Ehkä vielä löydän yleisöni, enkä joudu tinkimään kaikesta muusta elämänlaadusta, koska raha uppoaa materiaaleihin. Läheiset naiset saavat kasoittain mun tekemää kamaa synttäreillä ja muina muistamisina, koska mun pitää vaan päästä niistä eroon. Täytyy kuitenkin hieman narsistisesti sanoa, että kyllä mää pidän mun töistä  (ja varsinkin niiden tekemisestä), ja olisihan se huippua jos muutkin. Katsotaan mitä tapahtuu. Varasuunnitelmana mulla on luoda lopulta blogi Kiinaan mun kontaktien avulla ja mainostaa itseä Skandinaavisena huippu designenina. Ei tarvi kovin ison osan kiinalaisia osua mun luo ostoksille, kun voin jo alkaa palkaamaan porukkaa nappikorvistehtaalleni töihin. Mutta laitan vielä nuo mun nappikorvarit. Palataan asiaan myöhemmin.













Nähdään taas!

lauantai 10. elokuuta 2013

Projekti "Riikka luo"

"Riikka luo"  alkoi oikeastaan heti, kun oma aika väheni merkittävästi lapsen syntymän jälkeen. Pitkään uinunut käsillä tekemisen vimma heräsi kuin öisin heräsin vauvani kutsuun. Aloitin tekemällä grafiikkaa. Kuvantekijän taustalla se tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta, ja grafiikan tekeminen on aina kiitollista puuhaa. Grafiikanvedokset on vähän kuin esineitä itsessään. Lisäksi niillä voi saada kodista paremman näköisen. Pesänrakennusremontti oli vasta ennen vauvelin syntymää saatu lopetettua. Päätin tehdä linopiirroksia. 

Surffailin netissä saadakseni inspiraatiota ja ideoita. Iltaisin sain mieheltä muutaman tunnin aikaa tehdä omia juttuja hänen hoitaessa vauvelia. Olen aina pitänyt väreistä ja lino-töissä se tarkoitti työläyttä ja hitautta. Lisäksi tuli iso sotku ja vedoksille oli vaikea löytää turvallista kuivauspaikkaa kotona. Muutama tuhoutui tässä hötäkässä. Tuloksena useiden tuntien raadannasta sain tehtyä neljä valmista vedosta. 

Surffailin lisää. Jatkoin laattojen kaivertamista samalla. Kirosin sormet kaivertimista ruhjeilla, ettei minulla ollut  prässiä, jotta olisin voinut tehdä kuivaneulalla viivaa. Törmäsin netissä korujen tekijöihin. Löysin ohjeet kankaista tehtäviin korviksiin, joita olin ihaillut ja ostanut itselleni Norjan reissulta. Löysin myös ohjeen lasikorvakoruihin, joita olin ihaillut ystävillä. Mietin, että tässä olisikin mainio mahdollisuus hyödyntää kiinnostusta kuviin ja korviksiin. Löysin netistä myös korutarvikekauppoja. Surffailin ja shoppasin ehkä enemmän kuin alun perin olin ajatellut. Aloin tehdä. Flow otti ohjat. Vauveli kasvoi yhtä nopeasti kuin äidin halu askarrella. 

Kaikki tämä on tapahtunut noin kahden kuukauden aikana. Tilanne "Riikka luon" kohdalla on tällä hetkellä se, että minulla on hurja määrä tarvikkeita ja valmiita koruja, myös onnettomia versioita. Tämän aloittamani blogin tarkoituksena on kertoa tekemisen prosessista, esitellä tuloksia, pohtia luovuutta ja tekniikkaa. Yritän olla pitämättä rimaa liian korkealla blogissa esittelyn ja kirjoittamisen suhteen, koska tiedän sen olevan projekti "Riikka luo"n esteenä. Laitan lähitulevaisuudessa ensimmäiset koruni näytille. Pyrin myös muokkaamaan tätä blogia ajan sallimissa rajoissa projektia kuvaavammaksi. Kaikki tuotokseni on myynnissä ellei toisin mainita. Mitään ajatusta siitä, kuinka kauan luovuus jatkuu, ei ole. Toivottavasti pitkään, koska tätä on odoteltu.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...