sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sormukset, nuo ihanat pallurat

Tällä viikolla tuli postista paketti, joka pisti sormet syyhyämään oikein urakalla. Siitä muutama tulos tässä.

Nämä on halkaisijaltaan 25mm, sormuspohja on
 hopean värinen ja säädettävä. Aiheina tekijän maalaukset


Tämä on myös 25mm, mutta pronssin värinen ja
muodoltaan kuppimainen.
Tästä kuvasta ymmärtää paremmin, miltä koko näyttää kädessä.
Aihe sukualbumista

Nämä on pronssin värisiä, lasi kooltaan 18x25mm,
sormus on säädettävä. Aiheet suvun kuvia

Pallura- ja takademonstraatio

Nämä etualan sormusten lasit on kooltaan 13x18mm,
väri pronssinen ja sormus säädettävä. Takana on pari
sormusta16mm lasilla, hopeanvärisessä säädettävässä
sormuspohjassa. Elefantti tekijän maalaus.

Pallurademonstraatio

lauantai 28. syyskuuta 2013

Järvi-Suomesta

Isän suvun puolen vanhoissa valokuvissa on usein näkyvissä Järvi-Suomen maisemaa, maaseutua ja vesistöjä. Aavaksi kutsumani alkuperäinen valokuva on palanut täysin puhki oikealta reunalta. Voin kuvitella, kuinka järvi on ollut tosi kirkas kuvanottohetkellä ja tehnyt sellaista välkehdintää kesässä, minkä vain järvi osaa. Fiilis kuvan henkilöillä näyttää olevan hyvä. Se on varmaan se kesä, joka Suomen kylmässä ilmastossa tuntuu joka kerta yhtä hyvältä yllätykseltä.

Minusta tämä kuva ja korut ovat hienoja, koska ne jättävät tilaa sommittelun lisäksi myös ajatuksille. Toisaalta voin olla puolueellinen, koska iso osa hyvistä kesämuistoista on tapahtunut Keski-Suomen järvimaisemissa. Suvulle terkkuja!




Tästä saa vähän kuvaa, kuinka mukavia palluroita nää korvikset on

tiistai 24. syyskuuta 2013

Superupeeta

Valmiita koruja alkaa olla iso läjä, joten enemmän kuin lämmitti taannoinen yhteydenotto Superupee-nettikaupasta. Omistaja oli bongannut mun kangaskorvikset Taitomaasta. Tehtiin siis sopimus ja tässä jossain vaiheessa mun Riikka luo-tuotteita voi sieltä ostaa. Laitan muutaman esimerkin myytävistä tähän vielä. Uutena juttuna oli koukkukorvikset. Niissä on vähän toisenlainen soundi kuin nuissa korvanlehteä myöten menevissä. Korvisten lisäksi Superupeeseen meni myös säädettäviä sormuksia. Kävin eilen ostaan lisää kukkakangasta ja paria muuta vähän villinpää. Pitää vain malttaa hetki, että uusia tulee, koska mun kaikki napit on jo käytetty. Onneksi pian tulee taas lisää ja sitten, ja toki nytkin jo, elämä maistuu!









PS: Varmaan useimpia malleja saa tiedustella multa ja ilmestyy Taitomaahankin myytäväksi piakkoin tarvikkeiden saavuttua kuten jo aiemmin asiasta mainitsin.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Haavekuva

Syksy tulee. Jotku kaivaa villasukat. Minä ajattelin laittaa lämpöä kaulaan.


tiistai 17. syyskuuta 2013

Muutaman korun kevennys

Yön tunteikkuudesta päivän keveyteen. Muutama koru. Kangaskorviksia oon värkkäillyt myyntiin. Muutama ylimääräinen varmaan eksyy taitomaahankin Riikka luon kauppaan.

Nämä kukkakorvikset syntyivät vähän kuin vahingossa, kun kangasjämästä yllätyksekseni löysin muutaman herkullisen kohdan. Kangaskorviksissa haastavaa on tuo kohdistaminen, mutta näissä se onnistui.





Ja kolme kaulakorua. Rannalla- ja sota-aikainen polkupyöräilijä-kaulakorujen aiheet ovat löytyneet perhealbumista. Apinakuningatar kaulakoru on minun mieleeni hieman imelä ja koristeellinen. Reunat on tehty fimo-massasta. Lisäksi kaikki kaulakorut on lasia. Pyöreiden kaulakorujen halkaisija on 25mm. Kuningattaren lasiosuus on 30x40mm. Ketju on 1,5mm hopenväristä palloketjua.





Tunteista

Blogini tarkoituksena on myös tutkia sitä, miten luovuus minusta toimii. Jäin pohtimaan luovan tekemiseen liittyviä tunteita. Mustavalkokuvista hyppäsin mustavalkoiseen ajatteluun. Löysin kaksi ääripäätä, häpeän ja flown. Tekemisen merkittävyys tuntuu antavan voimaa kummallekin tunteelle. Häpeä ja flow juoksevat kilpaa luodessani jotain. Välillä toinen ottaa vallan toista enemmän. Häpeä hidastaa molempien vauhtia. Flow melkein hävittää häpeän näkyvistä.

Häpeä on mielenkiintoinen asia. Häpeä on enemmän kuin katumusta. Häpeä mitätöi ihmisen, ihmisestä tulee huono ja arvoton. Siksi häpeä on minusta äärimmäisen vaikea tunne, ja se rajoittaa ihmisen tekemistä, elintilaa ja mahdollisuuksia. On helpompi vältellä kuin tehdä asioita, jotka aiheuttavat häpeää. Joitakin asioita häpeää niin, että jo niiden ajattelu on liikaa. Ajatuskin voi aiheuttaa hankalan kehollisen reaktion.

Onko häpeä jotain, joka kasvaa ihmiseen ja voiko olla, ettei kaikki sitä tunne? Voiko häpeästä päästä? On niin helppoa syyttää vanhempia tai vielä suuremmin, koko kulttuuria kokemastaan häpeästä. Ehkä sukupolvien edetessä häpeä hiljalleen hellittää otettaan. Voiko häpeä lähteä pois tai muuttua joksikin toiseksi? Itsellä on välillä käynyt esimerkiksi niin, että häpeä muuttuu aggressiivisuudeksi ja potutuksen ilmaisun kautta menettää hiljalleen otetta. Flowlle tulee tilaa.

Sitten on flow, ilo. Se kun aika häviää ja tekemisestä tulee itse tarkoitus. Flown kriteereinä on, että tehtävä ei ole liian helppo tai vaikea, kaikki tekijän kyvyt ovat käytössä ja keskittyminen, tekijän huomio, menee tehtävään kokonaan. Mulla on ollut useita flow-kokemuksia korujani värkätessä. Ei pelkästään itse korujen tekeminen, myös prosessi ja blogin kirjoittaminen. Sitä olen kaivannut. Olin flowssa aikoinaan maalatessani yökaudet. Ennen kuin häpeä juoksi sen kiinni.

Luominen on tasapainoilua. En vieläkään ole tullut kunnolla ulos kaapista korut yllä. Vielä hirvittää, tulee oloja, että nolottaa, hävettää, ei ole riittävän hyvä. Kaikki järki puhuu tekemisen puolesta. Mitä minulla on menetettävää? Miksi pitäisi tehdä piilossa? Miksi pitäisi edes tehdä hyvin tai edes kaunista? Tavoite on kuitenkin itse tekeminen ja siitä seuraavat flown tunteet. Kaikki muu voi tulla jos on tullakseen. Flow tekee elämästä hyvää. Flow eheyttää.

Ehkä ei kuitenkaan uskalla olla vielä ihan niin auki. Osa omaa identiteettiä oli aikoinaan juuri kuvien luominen. Tästä osasta on ollut vaikea luopua. Toisen koulutuksen ja uuden työn mukanaan tuoma hyvä olo on jo yhtä todellista, puhumattakaan kaikesta muusta tekemisestä, joka lisää hyvinvointia.Välillä kuva kuitenkin kutkuttaa. Miksi se ei saisi?

Minun sukupolvelleni on kaikki mahdollisuudet olleet auki, ainakin näennäisesti. Meillä on ollut mahdollista kouluttautua ja matkustaa. Kaikenlainen haaveilu on varmasti tyypillistä sukupolvelleni. Juuri sitä tarvitaan, että ihminen voi saavuttaa ja lähteä lentoon. Visiointi on äärettömän tärkeää luovuudelle, että jotain tapahtuu. Häpeä hidastaa tai ihan pysäyttää. Innostus tehdä, flow, antaa siivet niin kuin Red Pull. Kömpelöön viimeiseen kappaleeseen tiivistäen;

Elämän tarkoitus on häpeän karkoitus!




lauantai 14. syyskuuta 2013

Ensikosketus yleisöön

Kotiäiti pääsi viettämään laatuaikaa hetkeksi kodin ulkopuolella työyhteisön kanssa. Mikäs sen parempi kohta päästä koenäyttämään koruja. Palaute oli hyvää ja useatkin korut löysivät uuden kodin. Kannatti ulkoiluttaa!

Tässä pari kaulakorua, joista tykättiin.  Alun perin otin kuvat yömyöhällä, ja jälki oli sen mukaista, mutta kuitenkin otin uudet kuvat ja vaihdoin mokomat parempiin.




tiistai 10. syyskuuta 2013

Parasta

Parasta on, kun prosessin saa saatettua loppuun. Se hetki, kun käsi koskee konkreettista lopputulemaa. Sillä hetkellä on se ja sama kuka tykkää tai mitä tapahtuu, koska se on siinä, eikä se muuksi muutu.

Viime päivät oon touhunnut tuotteita myyntiin. On vielä auki meneekö mun korut myyntiin, mutta korujen laittaminen myyntikuntoon on jo tärkeä osa prosessia. Kun saa tehtyä paketista niin hyvän, että itsekin haluaa hipelöidä ja omistaa, niin sitten voi olla itseensä tyytyväinen. Hyvältä tuntuu.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Edesmenneiden kuvien kauneudesta

Vanhoissa valokuvissa on usein jo kuolleita ihmisiä. Voiko kuolleita esittää esimerkiksi koruissa ilman, että aiheuttaa jossakin pahennusta? Mielestäni valokuvat esittävät jotain, joka on ollut elossa ja olemassa. Kuolema on yhtä normaali osa elämää kuin syntymäkin. Kuolleiden käsittely tuntuu kuitenkin vaativan kunnioittavaa suhtautumista ja pitää miettiä tosi tarkasti, miten kuolleita käsittelee.

Kuolema on tabu, vanhenemista yritetään välttää. Samalla kuolleisiin liitetään pelkoa. Ihmiset täällä ja maailmalla pelkäävät kulkea hautuumallaa, vaikka läheisiä saatetaankin muistaa viemällä kynttilä haudalle. Jos korvissa on kaksi kuvaa kuolleesta ihmisestä, se saattaa tuntua oudolta. Onko tämä jo itsessään hassu tapa suhtautua asiaan? Kuva on kuva elämästä, elävästä.

Löysin ihanan kuvan isomummostani, joka oli tärkeä minulle eläessään. Omasta suhteestani huolimatta on itsellä kuitenkin olo, että pitäisi kysyä koko suvun lupa kuvan käyttämiseen korussa. Mutta eihän se niin voi mennä. Eikö minulla ole oikeutta tähän ihmiseen siinä missä muillakin?

Onko meillä oikeudet muihin ihmisiin ylipäätään? Valokuvien kaudella näin tuntuu olevan. Kun menemme julkiseen paikkaan, voi kuka tahansa ottaa meistä kuvan ja käyttää sitä mielensä mukaan. Toki kunnianloukkaukset ovat luku sinänsä.

Jos tekisin maalauksen valokuvan pohjalta, se olisi helpommin käytettävissäni, se olisi minun. Nyt pelkkä kuvankäsittely ei taida riittää tekemään kuvasta omiani. Pelko kuolleista nostamiseen on suuri. Ehkä olessani pappi se voisi olla sallitumpaa. Kuolleiden tunnettujen henkilöiden kuvia käytetään surutta. He ovat julkista omaisuutta. Kuvakoruissa on käytetty esimerkiksi Elvistä, Marilyn Monroeta ja Kekkosta. Miksi heihin ei liitetä niin helpolla hankalia mielikuvia?

torstai 5. syyskuuta 2013

Parin palluran tarina

Koruntekemisen parhaita puolia on, että itse saa hienoja, aivan omannäköisiä koruja. Toisaalta voi myös laittaa entiset kuntoon, kun on välineitä, mitä käyttää. Tämä on parin palluran tarina.

Mun mies osti mulle joululahjaksi korvakorut. Hän ei itse nähnyt korun sisältämää symboliikkaa, tai ei ainakaan sitä myöntänyt. Odotin silloin meidän vauvelia. Korvakorut esitti lintua, jolla oli pesä ja munia. Ne oli norjalaista käsityötä. Täytyy myöntää, että mies pääsi minut yllättämään. Korut oli ihanat ja ajatus kaunis.

Käytössä kuitenkin huomasin, että korvakorut oli kuitenkin auttamatta aivan liian raskaat. Mies otti sen melkeen itseensä, kun en niitä tämän vuoksi paljoa pitänyt. Itseäkin harmitti. Sain kuitenkin muutama päivä sitten Etsy-postia, joka toi mukanaan tarvittavan  välineen korun tuunaamiseen. Ensin tuhotaan korvisosa, sitten liimaillaan silmukka kiinni ja laitetaan uusi ketju ja siinä se sitten on, sekä hieno koru että hyvä liitto. Kyllä kannatti.





sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valokuvien merkittävä maailma

Käytän koruissani perhevalokuviani. Koin eräänlaisen heräämisen perhekuvien merkitykseen käytyäni Miina Savolaisen Voimauttava valokuvaus-kurssin. Kurssilla tehtiin erilaisia tehtäviä ryhmässä, mutta suurin osa työstä tehtiin kotona, kerättiin esimerkiksi kansiota tunneperheestä ja tehtiin jotain merkittävää kuvista toiselle.  Miina Savolainen piti lisäksi luentoja valokuvauksen historiasta Suomessa. Hän avasi merkityksiä esimerkiksi siitä, miten ihmiset ovat asettuneet kuvissa, mitä on kuvattu, kuka kuvasi tai miksi arkut laitettiin kuolleista kiinni sodan jälkeen.

Kurssin aikana taisin itkeä muutamat itkut. Kuvien voima taisi ihan päästä minut yllättämään, vaikka minusta kuvat ovat kertoneet aina sanoja enemmän tai ainakin erilaisia asioita. Kurssin jälkeen olen ollut kiinnostunut eri tavalla perheideni valokuvista. Olen pysähtynyt niiden äärelle, kuunnellut niistä kertovia tarinoita ja löytänyt itselle tärkeitä merkityksiä. Kaikki koruissani käyttämäni valokuvien aiheet ovat kiinnostaneet minua erityisesti. Useisiin kuviin liittyy jokin tarina tai paikka.

Tässä teille yksi helmi. Tämä kuva on toki jäänyt minulle mysteeriksi. Joskus kuva riittää. Liekö oma vauvani on vaikuttamassa siihen, että minusta tämä on kertakaikkiaan vastustamaton, herkullisimpia kuvia elämästä.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...