torstai 31. lokakuuta 2013

Hetkeä fiilistellen

Alan hiljalleen valua hämärään talveen. Sitä on syytä fiilistellä. Tässä yksi talven auringonlasku  itselle tärkeässä paikassa.




tiistai 29. lokakuuta 2013

Tmi Riikka luo ja perustavaa laatua olevia ajatuksia

Alun perin ajattelin, että kirjoittaisin blogiin avoimesti omista luomiseen liittyvistä ajatuksistani. Sitten huomasin, että tietyt ajatuskuviot tuntuivatkin vaikeammilta jakaa. Tässä kuitenkin palanen henkilökohtaisempaa.

Itsensä ja tekemisieni korostaminen tai toisin sanoen esille tuominen tuntuu ajoittain hankalalta, siitäkin huolimatta, että voisin pitää korujani itse ja seistä tekemisieni takana. Se minusta on jo saavutus itsessään.
Tuntuu välillä, että kulttuurissamme on vallalla ajatus siitä, että jos et ole paras, älä tee. Olenko siis riittävän hyvä? Pitäisikö vain ryömiä koloon ja pyytää ehkä anteeksi? Tuntuu vain, että ne jotka riittävyyttään miettivät, eivät sitten tee. Sillä välin muut tekevät ja saavat sen, mistä miettijä haaveilee. Niin kuitenkin kävi, että minulla nälkä kasvoi syödessä. Erilaisia asioita kasvoi tekemisen ohessa, luominen otti vallan. Määrät kasvoivat ja säästöt hupenivat. Ajatukset siirtyivät korujen teosta myös niiden myymiseen ja sitä kautta yrittämiseen. Yrittämisessä olisi puolensa. Voisi luoda ehkä jotain uutta itsestä. Ylittää itseä hieman.

Huomasin kuitenkin, että ajatus omasta yrityksestä tuntui hankalalta. Asiaa piti minun ihan pohtia. Mikä tekee ajatuksen yrittäjyydestä vaikean? Miksi helpoin ajatus on mennä toisille töihin? Toisaalta mietin, että erilaisten suunnitelmien ja yritysten ajattelu oli helpompaa juuri siksi, että oma tilanne oli turvallinen. On työpaikka, mihin palata. Sopiva määrä turvallisuutta edesauttaa luovuutta. Muuten elämä on vain selviytymistä, jossa ehkä herkemmät vivahteet jäävät helpommin taka-alalle.

Miksi oma yrittäjyys tuntui ideana niin vaikealta? Itse asiassa lähtiessäni selvittämään asioita totesin, että lisäisin vain mahdollisuuksiani toteuttaa itseäni monipuolisemmin ja saisin esimerkiksi vähennettyä materiaalihankintoja verotuksessa. Ehkä paras asia ikinä! Käytännössä minulla siis ei olisi paljon menetettävää. Tällaisen toiminimen perustamiskustannuksetkin ovat aika vähäisiä.

Alkaessani tutkia asiaa totesin ehkä yllätyksenäkin, että lähipiirissäni oli yrittäjiä ja sen tuntijoita. Lähipiiristä sain neuvoja ja taloudellista ohjausta. Jotenkin hämmästyin siitä, että tilanteessani voin vain voittaa (ja menettää noin 110 euroa perustamismaksuun). Ehkä voin käyttää myös luovuuttani vähän toisella tavalla ja vapaammin kuin tarkoin määritellyssä palkkatyössäni. Ehdottomasti myös kotiäidin arki käy minulle mielekkäämmäksi, koska kotiäitinä en koe läheskään aina olevani parhaimmillani. Kotiäitiys on minulle täysin uusi ja isolta osalta tutkimaton alue, jossa valitettavan usein teen höpsöjä virheitä. Ei ole kuin muutama päivä, kun silvoin puukauhan blenderiin yrittäessäni epätoivoisesti jauhaa paistamaani jauhelihaa. Yrittäjänä minulla voisi kuitenkin olla alue, jota kehittää turvallisemmin ja ehkä vähän turvassa suuremmilta tunteilta (epäonnistuminen vauva-asioissa kirpaisee koruasioita huomattavasti enemmän).

Fiilistelyosuuteen:
Välillä tuntuu, että missä tämä ihminen on ollut viimeiset vuodet. Mihin se meni piileksimään, miettimään ja suorittamaan? Ihmisen onni on luominen, itsen luominen uudestaan, tiedostaminen ja asioissa eteneminen. Onnea on rohkeus hypätä. Hyppy itsessään on onnea. Onnea on olla Tmi Riikka luo. Terkkuja tukijoille, erityisesti ihanalle miehelle, iskälle, äitille, Katjalle ja sen äitille, siskolle, työpaikalle ja vaavelille, joka varmasti vaikuttaa suuresti tämän äitin onneen! Love life.


lauantai 26. lokakuuta 2013

Niin hyvää puuta

Yleensähän täällä näkee pelkästään lasi- ja kangaskoruja, mutta tällä kertaa harrastelen vähän rönsyilyä.

Ihastuin Etsyssä puuriipuksiin. Ne on aika isoja (nämä kyseiset ehkä 5cm läpimitaltaan )ja ihan mielettömän kevyitä. Lisäksi niitä saa monissa väreissä. Aluksi kokeilin värkkäillä niihin pelkät koukut, mutta nepä olikin tosi ankeita, hyvän puun haaskausta. Kokeilin myös värkkäillä niihin korupiikkien avulla helmiä, mutta myönnettäköön, että mulla on vielä rautalangan taivutusten kanssa harjoittelun sarkaa. Päädyin taittelemaan lopulta renkaita. Aiemmin olen ollut vannoutunut hopeavärin ystävä, mutta täytyy myöntää, että kultavärin paluu on ollut raikas tuulahdus. Näissä siis kultaväriset koukut ja muut härpäkkeet. 







Mukavaa viikonloppua kaikille!


torstai 24. lokakuuta 2013

Lempipari

Tässä mun ehdoton suosikki korvispari, jota tällä hetkellä pitelen ja touhuilen myös joulun myyjäisiin. Näissä on sellanen reilu kasarifiilis. Mikäs sen parempaa. Nuo koukut antaa nappikorviksille vähän eri näköä verrattuna tapillisiin. Näissä on asteen verran juhlan tuntua.



PS: Mulla on muuten ihana uus korujen paras kaveri, kun ostin kunnon kameran. Ei haittaa ja masenna pimentyvät illat. Ero entiseen pokkariin (oon aina ollut pokkarien puolestapuhuja) on huikea.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ekstrovertti jää odottamaan postia

Oon tässä viime päivinä haaveillut kaikenlaisesta uudesta. Haluttais ostaa ja kokeilla sitä ja tätä, ihan siihen saakka, että budjetit paukkuu. Harmikseni mieheni ei aio alkaa rajoittamaan ostojani, joten joudun kantamaan vastuun raha-asioistani ihan itse.

Jossakin verrattiin intro- ja extroverttejä. Introvertit keskittyvät hiljalleen rauhassa johonkin ja oppii perusteellisesti. Ekstrovertit toimii nopeasti ja pitää samalla kovaa ääntä itsestään. Ekstroverttien tieto jää introverttien tietoa pinnallisemmaksi. Oon miettinyt, että minä olen tuollainen hätäinen ekstrovertti, jonka täytyy herätellä itsessä uinuvaa introverttiä. Jos vain rauhoittuisin, ja keskittyisin yhteen tai näkisin jo nyt kehitettävissä olevan.

Olen pari päivää selaillut netissä kankaita, joista saisin entistä hienompia nappikoruja ja töitä aikaan. Etsyn ostoslista on ollut ainakin muutaman metriä pitkä. Sitten introvertti kuitenkin otti vallan (tai se rahapula), ja sain katsottua, mitä minulla jo oli. Ja minullahan oli vaikka mitä kivaa. Sain koluttua yhden reikäisen kankaan loppuun ja siitä hienoja mustavalkoisia nappipohjia aikaan. Pitsikuvaa esittävään kankaaseen heräsin, kun joku toinen sitä kommentoi. Kyllä, hieno se on ja hienoja kohtia käyttämättä. Jos olisin vain hätäisesti ostanut uutuuksia, olis nämä löydöt saattaneet jäädä löytämättä. Tuloksena nyt alla olevat, paksumpi rahapussi ja keskittyneenpi mieli.



PS: Ei ole arvontavoittajaa näkynyt. Jos tulee vastaan, niin sanokaa multa terkut.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Arvonta huipentuu!!!

Jee! Arvonnaksi meni. Laitoin maksetun laskun mielihyvällä palasiksi ja kirjoitin palasiin arvontaan osallistujien nimet. Kaikki arvat päätyivät pääsivät ensin mysteeriastiaan.



...ja sieltä onnettarena toiminut mieheni nosti arvonnan voittajan... ja onni suosi Ulnoria! Onnea Ulnor! Laitatko Ulnor minulle sähköpostia osoitteeseen riikka.luo@gmail.com, ja kerro nimesi ja osoitteesi, niin saan sinulle korvikset postiin. Kiitos kaikille osallistumisesta ja mielenkiinnosta. Eiköhän sitä päästä arpahommiin vielä myöhemminkin.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Siskolle Onnea!

Siskolla oli synttärit ja se sai synttärilahjaksi toivomansa lasikaulakorun, halkaisijaltaan 25mm, joka esittää meidän isää pienenä poikana veneilemässä. Iskä kerto kuvasta: "Meikä jotain kolme- tai neljävuotiaana. Kokomittainen säärisukka ja polven kohdalla reikä. Sitä tuossa kaislalla ja käsin häveliäästi peittelen."



PS: Arvonta jatkuu vielä perjantaihin saakka. Käyhän kurkkaan siitä lisää ja osallistumassa klikkaamalla tunnistetta "arvonta".

lauantai 12. lokakuuta 2013

Fimoillaan kun tavataan!

Tällä viikolla olen fimoillut. On tullut tehtyä juttuja sekä muotteihin että pyöriteltyä ihan omin käsin. Fimoilun hyviä puolia on ehdottomasti kirkkaat värit ja leikkisä luonne. Kaikille korujen tekijöille tuttuja ilmiöitä ovat fimosta tehdyt piirakat ja marjat. Itse innostuin tekemään joitakin salmiakki- ja piparikorviksia joulun myyjäisiin. Itselle otin myös parin salmiakkia. Niitä tekisi mieli puraista. Tässä on fimo-viikon tuloksista kolme kaulakorua, joissa on vähän väriä. Runsas värien käyttö on ollut omalle ilmaisulle tyypillistä ja näissä pystyi leikkimään sekä korun osilla että kuvillakin. Ihanasti imelää!

Muistathan, että on vielä viikko aikaa osallistua Ehtoisan emännän ja Riikka luon arvontoihin. Minun blogista arvonnasta lisää tietoa löytyy klikkailemalla tunnistetta arvonta. Voi voittaa hienoja Riikka luo-koruja. Kyllä kannattaa osallistua!

Mukavaa ja värikästä viikonloppua kaikille!

Korun kupera lasi on 18x25mm, ketju 60cm palloketjua,
kuva-aiheena tekijän akryylimaalaus

Korun kupera lasi on 18x25mm, ketju 60cm palloketjua,
kuva-aihe suvun albumista

Korun kupera lasi on 18x25mm, ketju 60cm palloketjua,
kuva-aiheena tekijän akryylimaalaus

PS: Vauvelikuvan vauveli on saatu vihdoin jäljitetyksi! Vauveli on minun ihana kaukomailla asusteleva Tea-serkku ja kuva on nyt mukavasti luvan kanssa käytössä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Maijan ainutlaatuisuudesta, ajatuksia luovuudesta

Koska blogini teemana on luovuus, haluan vähän pohdiskella plagioinnista käytyä keskustelua. Olen miettinyt sitä erityisen paljon viime aikoina ehkä juuri siksi, että Louekarin Maija oli lukiotoverini, ja hänen tekemisiään tämän vuoksi tarkemmin tarkastellut ja jälkeä ihaillut. Viime aikoina hänen tilanteensa ei ole ehkä niin ihailtava tai kadehdittava kuin joitakin kuukausia sitten. Ihmiset osaa olla julmia ilman aiheisiin perehtymistä sen tarkemmin tai miettimistä omalle kohdalle.

Taidekoulussa puhuttiin paljon minä-kieltä, mikä tarkoitti sitä, että taidekoululaiset ja taiteilijat kertoivat heille tulleita ideoita taideteostensa pohjalla.  Vaikka on olemassa myös yhteisötaiteilijoita, oli minusta minä-puhe yleistä. Minua tämä puhe jonkin verran häiritsi ja mietin, ettei minusta ole taiteilijaksi, koska en koe, että minulla oli mitään niin vahvasti omaa asiaa sanottavana. Minä olisin mielummin ollut hiljaa ja antanut kuvien olla kuvia. Minun kuvat ovat yhtälailla osa tätä todellisuutta kuin toisetkin kuvat.

Minusta uudet ideat leijuu ilmassa ja ne on tulosta jo olemassa olevista ideoista. Kukaan ole tyhjiössä ja kaikki ovat alttiita aikansa virtauksille. Ihmiset toki nappaavat ideoita vähän eri aikaan ja tarttuvat niihin kukin omien kiinnostuksen kohteidensa perusteella. Minusta tällainen ideoiden kollektiivinen luonne hankaloittaa laittamaan ideoita varsinaisesti kenenkään nimiin. Mieleen tulee kaksi esimerkkiä tästä. Alun perin mietin lopputyöni aiheeksi vuorovaikutuksellista työtä, jossa vuoropuhelu tapahtuisi Internetissä. Myöhemmin kuulin, että Helsingissä oli samoihin aikoihin taidekoululainen toteuttanut hyvin samanlaisen projektin. Minusta ideoiden liitelemiseen ajassa liittyy ajatus, jonka kuulin erään taiteilijan sanovan televisiossa taannoin. Hän ihmetteli tapaamiaan markkinoinnin asiantuntijoita, jotka puhuivat trendiväreistä. Taiteilija sanoi tunnistavansa "trendivärejä" (hän ei pilkannut, mutta ihmetteli) ihan vain oman herkkyytensä vuoksi, ihan ihmisiä tarkkailemalla.

Mikä on yksilöllistä, mikä on jonkun omistamaa ja mikä kopiointia? Kuvia on nykyisin niin valtavasti, että tuntuu, ettei ole mahdollista olla viittaamatta niistä mihinkään. Tai valokuvat esimerkiksi. Kuinka voi omistaa valokuvaan vangitun todellisuuden. Tai sanat. Olisivat kirjailijat suuressa pulassa, jos joutuisivat mietiskelemään jokaisen lauseen ainutlaatuisuutta.

Kävi ilmi, että Maijan Hetkiä-kankaan kuvio oli tehty toisen taiteilijan valokuvan pohjalta. Julkisesti sanottiin, että se on kuitenkin sallittua, koska kuvaa oli käytetty inspiraationa ja lopullinen kuva oli muuttunut olennaisesti. Myös taidekoulussa puhuttiin tekijänoikeuksista, että riittää, että omaan työhön tulee jotain uutta. Minusta luomisessa on kyse siitä, kuinka jo olemassa olevaa todellisuutta yhdistellään ja mitä valintoja siihen liittyen tehdään, minkä pohjalta muodostuu tai syntyy jotain uutta. Mediassa puhuttiin, että alkuperäisen valokuvan kuvanneen taiteilijan omaiset päättivät olla nostamatta syytettä Maijaa vastaan. Varmasti se oli järkevää, koska todennäköisemmin he olisivat sen taistelun hävinneet.

Ongelmaksi Maijan kohdalla muodotui se, että Maija oli kertonut Hetkiä-inspiraation syntyneen penkillä istumisen aikana, ei valokuvasta. Mielestäni olisi ollut aivan tarpeetonta kuitenkaan kertoa sen synnystä kyseisen kuvan perusteella, koska se olisi voinut vaikuttaa kilpailun tulokseen jonkun toisen eduksi. Eikä se saisi, koska riittää, että kuvaan tulee jotain uutta. Maija kertoi tarinan, eikä ole varmasti ensimmäinen luovan työn ammattilainen, joka näin teki. Taiteilijuuteen liitetään ja halutaan liittää tarinoita. Ne kasvattavat taiteilijoihin liittyviä myyttejä, joista yksi varmastikin on, että ideat tulee nenästä ja korvista ulos ihan tuolla vaan istukelemassa. Yleensä luova työ on kuitenkin paljon muutakin, ennen kaikkea kovaa työtä, mikä jalostaa ideoita.  Arvostelijoiden pitäisi itse etsiä tämän tasoista kilpailua varten hyvää käytettävää kuvamateriaalia kaiken olemassa olevan materiaalin seasta, työstää se uudesta näkökulmasta ja saada vielä kaikki pitämään siitä. Minusta tämä asia ei ole mikään itsestään selvyys. Maijalle tuhat pistettä tästä suorituksesta.

Minusta tämä Marimekko kohu alkoi elämään vähän omaa elämäänsä. Hiusten-vai heinänköhalkomiselta se alkoi viimeistään tuntumaan, kun jokin taiteilija tarttui heinänkorsien asentoon Marimekon kuosissa, koska heinät olivat samanlaisessa asennossa kuin hänen työnsä heinät. Olen käyttänyt omissa töissäni aina reilusti käyttänyt sekä omia että muiden kuvia. Olen kokenut sen jopa välttämättömäksi tehdessäni jotain esittävää. On olemassa ihmisiä, joilla on pettämätön muisti ja he piirtävät näköistä mielensä sopukoista. Minä tarvisen mallin tehdessäni esittävää, muuten äitiä piirtäessäni tulee hänestä soikio. Silti minun työt on minun kuvia. Jokainen viiva tai veto on yhdistelty minulle tyypillisellä tavalla. Kokonaisuus on koottu minun valintojen perusteella.

Luominen ei ole luomista, jos kerrotaan liian tarkat säännöt. Luominen tarvitsee tilaa ja hyväksyvän ilmapiirin tai vaihtoehtoisesti tosi kovan pinnan tekijältä. Olen havainnut, että koruissa tällainen kopioinnin rajoilla liikkuminen on enemmän kuin yleistä. Näkee korvakoruissa käsityötä, jossa käsityöksi jää käytännössä koukun laittaminen valmiiseen riipukseen, mitä toki itsekin teen. Kuka on näiden korujen tekijä, mene ja tiedä. Mutta laitanpa tähän kahden kuvan sarjan, joka kertoo mun kuningattaren synnyn. Yhtä kopiointia se mokoma. Eli eka oli kuningattaren pään muotoinen turistikortti (ei kuvaa), josta tein maalauksen. Puhekupla tuli myöhemmin. Sitten oli apina kirja, jota käytin ensin ihan apinoiden mallina ja lopulta yhdistin nämä kaksi kuvaa ja syntyi Kuningatarapina. Ja kyllä minä koen, että ihan minun työ se on. Työkaveri kysyi, että mitä ihmettä ajattelit, kun tämän maalauksen teit. Niin, mitä lie oli ilmassa.






PS: Jos et ole vielä osallistunut, niin käyhän ihmeessä osallistumassa mun ja Ehtoisan emännän arvontaan, joista on tietoa kahdessa edellisessä postauksissa.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Riikka luon arvonta

Tätä postausta kommentoivien kesken arvotaan iki-ihanat alla 12mm Palmukorvikset. Kommentoinnin aihe on vapaa.

Tämä on siis Riikka luon oma arvonta ja Ehtoisan emännällä on (http://ehtoisa.blogspot.fi/) ikioma, jossa myös palkintona Riikka luon koruja. Ehtoisa emäntä postannee arvonnasta jo tänä päivänä.

Riikka luon arvonta alkaa nyt ja kestää kaksi viikkoa. Onnea osallistuville!

torstai 3. lokakuuta 2013

Tulossa: Arvonta!!! Jee Jee!!

Homma on nyt niin, että kohta arpaillaan. Pieni vilautus jo täällä, mutta tarkemmat ohjeet tulevat Ehtoisan emännän blogiin lauantaina. Myös minun blogiini tulee pienet kiitos-arvonnat, josta palkintona tarkoin valitut ja suosituiksi todetut upeat korvakorut. Mutta palataanhan asiaan ja koruhommiin tuonnenpana.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...