torstai 13. helmikuuta 2014

Pum pum!

On jo aikaa, kun näin punaiset pistooli korvikset ystävälläni, mutta ne ovat jääneet mieleen. Näitä tehdessäni mietin, kuinka paljon merkityksiä me voidaan kantaa päällämme. Kävin aiheesta keskustelua taidekouluaikoinani, jollon olin ajatusta vastaan. Miten niin muka me muka otetaan kantaa ja kuulutaan johonkin vain sen perusteella, mitä ollaan satuttu päällemme aamulla laittamaan?

Huomasin olevani väärässä aloittaessani taidekouluopintojen jälkeen sosiaali-ja terveysalan koulussa. Pomppasin porukasta boheemina. Minusta se tuntui turhan alleviivaavalta ja hiljalleen oma tyyli alkoi muuttua. Aika pian lopetin esimerkiksi turbaanihuivin käytön ja vaatekaapista löytyi vähitellen muutakin kuin mustaa. Nykyään taidetausta ei ole enää niin selvästi näkyvissä. Mutta pienistä asioista sen voi ehkä huomata. Esim. minulla voi olla pyssyt korvissa. Tekovaiheessa mietin, että jo näiden korujen materiaalivalinnat vaikuttavat mahdollisiin tulkintoihin. Esimerkiksi pyssykorvisten mustat koukut ovat Etsyssä väriltään gunmetal eli pyssyn metallit. Itsessäänhän värikkäät pyssyt ovat rankan muotonsa vastakohta.

Mutta sen suuremmin pohtimatta. Tässä pyssyjä, koukut about mustan värisiä ja muoviset pyssyt kokoa 42x27mm. Terkkuja taidekoulukavereillle ja Op:lle!









maanantai 10. helmikuuta 2014

Kiinasta (Bling Bling)

Lomat on lusittu. Loman vietin mieheni vanhempien luona Kiinan Chong Qingissä. Kiina on kiinnostava maa. Mitä useammin siellä olen käynyt, sitä innostuneenpi olen sen kulttuurista ja mahdollisuuksista. Jos en kasvattaisi vauvelia, voisin hyvinkin kuvitella viettäväni siellä pidemmänkin aikaa. Ilmansaasteet kuitenkin pilaavat ajatukset perheidyllistäni, johon kuuluu yhteinen ulkoilu, ei musta räkä.

Lomailun lisäksi oli tämän matkan toiveena myös selvittää koruasioita Kiinassa, josssa suurin osa korutarvikkeistakin valmistetaan. Toiveena oli saada lisäideoita ja nähdä uusia asioita. Totesin, että Kiina on iso maa. Olin paikassa, jossa ostetaan mielummin valmista kuin valmistetaan itse. Myös tehtaat sijaitsivat muualla.

Kaupungissa oli kuitenkin runsaasti valmista ostettavaa. Yksi ristiriita lännen ja idän tai minun ja Kiinan välillä oli ajatus siitä, mikä on kaunista. Kiinassa tykätään olla bling bling. Kulta on hopeaa suositumpi väri ja kimallus on hyvästä. Kiinassa ostetaan mielummin kallista tai kalliin näköistä, että näytetään hyvin toimeentulevalta. Jättikaupunki Chong qingissä oli vaikea löytää halpaa, koska kaikki haluavat maksaa.  Jo mieheni keräsi teinipoikana omaisuuksia maksavia merkkilenkkareita.Varmasti osaksi se on totta täälläkin, mutta ehkä väittäisin, että väriä enemmän täällä arvostetaan muotoa tai kokonaisuutta. Designia syntyy myös esimerkiksi muovista. Minulle kulta ja kimaltava edustaa kitchiä. Kitch kiinnostaa minua, mutta tasapainoon tarvitsen lisäksi jotain klassista. Muuten tulee ihmisjoukoissa epämukava olo.

Tässä vielä kuva muutamasta Kiinan tuliaisesta (bling bling). Nämä on aika kookkaita esineitä, vähintään 3cm suuntaansa. Nämä kyseiset roikkuvat avainrenkaissa, mutta voi olla, että osa päätyy kaulakoruiksi kultaisiin palloketjuihin. Ostin jo aiemmilla reissuillani näitä timanttisia koruja. Varsinkin lapsille nämä on kovastikin mieleen. Tiedän pikkutytön, joka laittoi antamani Hello Kittyn toppavaatteiden päälle, kun tuomani kaulakoru oli niin mieluisa. Itse olen alkanut myös katsella maailmaa vauvelin syntymän jälkeen enemmän lapsen silmin, jonka näkee esimerkiksi mieltymyksestä näihin kyseisiin koruihin. Tuhkimon vaunut löydettyäni olin erityisen iloinen, koska olin himoinnut niitä jo aiemmin Etsystä. En kuitenkaan löytänyt itsestäni riittävästi perusteluja vaunujen hankkimiseen. Turisti voi vähän rellestää ja tarttua hetken kimallukseen.







Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...